Elämäsi paras pihvi

Historia

Miksi juuri GOODWIN?


Nimi on enne, sanotaan. Nimi määrää omistajansa kohtalon. Siinä tapauksessa Goodwin-nimen pitäisi tarkoittaa todellisia voittoja ja onnistumisia. Ja kun siihen vielä lisätään vahvat sukulaisuussiteet…


Goodwinit valloittavat maailmaa

 

Historiamme on alkanut jo kauan ennen sitä, kun Ron, yksi Goodwinin suvun hienoimmista miehistä, löysi lempiharrastuksensa. Kaikki alkoi nimestä. Goodwinin nimi syntyi ammoisina aikoina, vanhan hyvän ajan Englannissa ja se periytyy anglosaksien ikivanhoista kulttuurikerroksista. Goodwinin nimi tulee vanhan englannin sanasta go-dwine ja se koostuu kahdesta itsenäisestä käsitteestä: go-d tarkoitti vanhan englannin kielellä hyvää, wine tarkoitti ystävää. Kun englannin kielioppisääntöjä muutettiin, Goodwinin nimi sai meille tutun kirjoitusasunsa. Sen eri variaatiot ovat kuitenkin säilyneet tähän päivään saakka.

 

Englantia vuosisatojen ajan uuvuttaneet poliittiset ja uskonnolliset rauhattomuudet olivat yksi syy, mikä innoitti Goodwinejä suuntaamaan tiensä uudelle mantereelle. Se houkutteli uusilla menestymismahdollisuuksillaan ja unelmillaan.

 

Onneksi Goodwinien paras ystävä Georges Grant (1822–1878) perusti tuohon aikaan Kansasiin brittiläisen Victorian siirtokunnan. Juuri hän auttoi Goodwinejä muuttamaan Amerikkaan. Pohjois-Amerikan mantereesta tuli siten Goodwinien suvun uusi koti, ja 1800-luvun alussa alkoi heidän uusi elämänsä.


Kuuluisan sukunimensä lisäksi Goodwinit toivat mukanaan vielä jotakin, mitä Pohjois-Amerikassa ei ollut aikaisemmin nähty. Nimittäin vuonna 1873 Goodwinien uskolliset ystävät ja Georges Grant toteuttivat mahdottomalta tuntuneen unelman: he toivat Kansasiin neljä Aberdeen-Angus-rotuista nautaa Skotlannin samannimisestä kreivikunnasta. Goodwinien pitkäaikainen unelma toteutui kiitos Georges Grantin korkean virka-aseman ja tämän laajojen kontaktien. Grantia ei pidetä pelkästään brittiläisen siirtokunnan perustajana Amerikassa, vaan myös maailman terveimpien ja kestävimpien nautojen – Aberdeen-Anguksien – valikoivan rodunjalostuksen alullepanijana. Grant kuoli viisi vuotta myöhemmin. Useat maahanmuuttajat lähtivät Kansasista ja jotkut palasivat Englantiin. Mutta nuo neljä Angus-nautaa sopeutuivat uuteen kotiinsa, ja Goodwinit jatkoivat jalostustyötä.


Vuodet kuluivat. Ron Goodwin syntyi vuonna 1925. Hänen ollessaan vielä pikku poika hänestä annettiin ennustus, jonka mukaan hänestä oli tuleva hyvä ihminen. Viisivuotias Ron tunsi suurta kiinnostusta musiikkia kohtaan ja soitti pianoa. Vanhemmat eivät pitäneet lapsen harrastuksesta, sillä heidän mielestään pojasta piti tulla suvun perinteiden jatkaja. Aloitteleva muusikko vastasi arvostelijoilleen: ”Minun nimeni ei turhaan ole Goodwin! Goodwin – se on voiton symboli! Nimessämme on jo kauan ollut win (eng. 'voitto'), eikä syyttä.” Perhe oli harmistunut pojan sanoista: miten lapsi saattoi unohtaa oman nimensä todellisen merkityksen?!


Samoihin aikoihin Goodwinit olivat ensimmäisten joukossa käynnistämässä amerikkalaista Angus-naudan marmoroituneesta lihasta valmistettujen pihvien traditiota. Karjapaimenet olivat aina tervetulleita Goodwinien luo. Myös ruoka-annosten koot johtuivat ilmeisesti lempipoikien valtavasta ruokahalusta: pihvit olivat sen kokoisia, että yksi ainoa pala oikean Aberdeen-Angus-naudan marmoroitunutta lihaa riitti täyttämään nälkäisimmänkin karjapaimenen vatsan. Usein kävi kuitenkin niin, ettei cowboy kovin kauas Goodwinien talosta päässyt – aivan kuin jokin yliluonnollinen voima olisi vetänyt häntä takaisin ja saanut maistamaan yhä uusia ja uusia pihvejä.


Kaikki kyselivät itseltään ja toisiltaan: miten on mahdollista, että Goodwinien pihvin maku on niin erityinen?


Goodwinit eivät halunneet paljastaa salaisuuttaan pitkään aikaan. Kuten myöhemmin kävi ilmi, vastaus olivat hiilet, joilla cowboy-pihvejä paistettiin.


Goodwinien perhe oli hyvissä väleissä kaikkien kanssa. Ja pihvireseptin lisäksi he lahjoittivat maailmalle myös todellisen muusikon – Ronnie Goodwinin.


Sillä Ron oli vanhempiensa kiellosta huolimatta jatkanut musiikkiharrastustaan.


Ja mikä on totuus? Tarkoittaako Goodwin hyvää ystävää vai voittoa? Vai kenties molempia?





Varauslomake

Valitse ravintola lähellä sijaintiasi ja täytä varauslomake.

* Indicates required field